Skip to content Go to main navigation Go to language selector
Saab Global

SAAB 2000

1 min read

Saab 2000 on muutettu ja pidennetty versio Saab 340:stä. Siihen mahtuu 50 matkustajaa Saab 340:n 34 matkustajan sijaan. Kuluvana vuonna Saab 2000 täyttää 25 vuotta. Kone lensi ensilentonsa vuonna 1992, ja kun tuotanto päättyi vuonna 1999, oli koneita valmistunut 63 kappaletta.

Saab 2000 on edelleen lukuisten maiden lentoyhtiöiden operatiivisessa käytössä, Yhdysvalloista Japaniin. Esimerkiksi vuonna 2016 alaskalainen lentoyhtiö PenAir päätyi valitsemaan Saab 2000 -koneet laivastoonsa, sillä mikään muu kokoluokan konetyyppi ei yhtiön mukaan vastannut Alaskan ankarien ja kylmien luonnonolojen vaatimuksia.

Johtuen koneen erityispiirteistä, kuten matalista käyttökustannuksista, soveltuvuudesta pienemmille lentokentille sekä luokalleen erittäin nopeasta lentonopeudesta, kone oli suosittu myös ei-kaupallisessa tarkoituksessa. Esimerkiksi General Motors ja NASCAR käyttivät konetyyppiä liikelentokoneena.

story4_2_2340x1316_high.jpg

Myös suomalainen teollisuus osallistui Saab 2000 valmistukseen. Lokakuussa 1989 Valmetin omistama Adco Oy (Advanced Composites) solmi sopimuksen 200 sivu- ja korkeusperäsimen valmistamisesta Saab 2000 -konetta varten. Ajatuksena oli laajentaa Valmetin liiketoimintaa komposiittirakenteissa, joista oli tullut ilmailualalla yhä suositumpaa ja joita voisi käyttää myös muissa Valmetin tuotteissa. Ensimmäinen peräsinsarja toimitettiin vuonna 1991.

Saab 2000 on viimeinen Saabin itsenäisesti suunnittelema siviilikonemalli. Sen jälkeen yhtiön siviilikoneiden tuotanto on painottunut kumppanuus- ja alihankintatyöhön. Nykypäivänä Saab toimittaa koneiden osia ja rakenteita lähes kaikkiin yleisimmin liikennöiviin siviilikonetyyppeihin.

saab2000-info22.jpg