Skip to content Go to main navigation Go to language selector
Saab Global

Täysikokoinen Saab Gripen E -hävittäjän malli nähtävillä myös Lahden Kokonaisturvallisuus 2018 -messuilla

Yleisöllä on mahdollisuus tutustua Saabin seuraavan sukupolven Gripen E -hävittäjän malliin myös toisen kerran tänä vuonna Suomessa. Viime viikonlopun Tikkakosken lentonäytöksen jälkeen Saab tuo täysikokoisen Gripen E -hävittäjän mallin myös Lahden Kokonaisturvallisuus 2018 -messuille 7.–8. syyskuuta. Saab toimii tapahtuman pääyhteistyökumppanina.

Suuren mielenkiinnon ja suosion Tikkakoskella saavuttaneeseen Gripen E -hävittäjän malliin pääsee tutustumaan uudestaan Lahdessa Kokonaisturvallisuus 2018 -messuilla. Näyttävä, kaikkiaan 15,2 metriä pitkä ja 8,6 metriä leveä Gripen E:n täysikokoinen malli on nähtävillä kahden päivän aikana 7.–8. syyskuuta Lahden messukeskuksessa. Mallin ohjaamo on varustettu samoilla rakenteilla ja kalustolla kuin oikea hävittäjä. Messuvieraat pääsevät tarkemmin tutustumaan seuraavan sukupolven Gripen E:n uuteen laajakuvanäyttöön ja kokeilla minkälaista on istua oikeissa hävittäjissä käytetyllä istuimella.

”Meillä on ilo ilmoittaa, että yleisöllä on mahdollisuus tutustua Gripen E -hävittäjän malliin myös Lahdessa. Meille on tärkeää olla läheisessä vuorovaikutuksessa asiakkaidemme ja kaikkien toimialastamme kiinnostuneiden kanssa. Lentonäytösten lisäksi Kokonaisturvallisuus 2018 -messut tarjoavat tähän loistavan tilaisuuden”, kertoo Anders Gardberg, Saabin maajohtaja Suomessa.

Kokonaisturvallisuuden suurtapahtuma Kokonaisturvallisuus 2018 esittelee laajasti kokonaisturvallisuuden eri osa-alueita ammattilaisille sekä muille kiinnostuneille. Saab on tapahtuman pääyhteistyökumppani. Mukana on myös niin viranomaisia, elinkeinoelämää kuin alan järjestöjä. Tapahtuman virallisena suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

”Saab on toiminut Suomen markkinoilla jo vuodesta 1946 ja nykypäivänä niin Suomen maa-, meri- kuin ilmavoimilla on käytössä kymmeniä valmistamiamme järjestelmiä. Toimimme vahvasti myös siviiliturvallisuuden parissa ja teemme yhteistyötä esimerkiksi suomalaisten lentokenttien kanssa. Messuilla yleisöllä on oiva mahdollisuus tutustua tarkemmin Saabin erittäin laajaan tarjontaan”, Gardberg kuvailee.

Kokonaisturvallisuus 2018 tarjoaa ajankohtaista asiaa turvallisuudesta, monipuolista ohjelmaa sekä viihdettä musiikista vauhdikkaisiin Puolustusvoimien taistelunäytöksiin. Messuilla yleisö pääsee tutustumaan Gripen E:n lisäksi myös muihin Saabin tuotteisiin, kuten NLAW-panssarintorjuntaohjukseen, hiljattain Suomen merivoimien hankkimiin kevyttorpedoihin, GlobalEye -valvontakoneeseen sekä maailman ainoaan käytössä olevaan etälennonjohtojärjestelmään.

Tarkemmin tapahtumaan voi tutustua osoitteessa: www.kokonaisturvallisuusmessut.fi

Lisätietoja:

Saab Press Centre,
+46 (0)734 180 018
presscentre@saabgroup.com

Anders Gardberg
Saabin maajohtaja Suomessa
+358 10 422 1680

www.saab.fi
www.saabgroup.com
Seuraa meitä twitterissä: @saabfi ja @saab

Saab palvelee maailman markkinoita tarjoamalla maailman johtavia tuotteita, palveluita ja ratkaisuja sotilas- ja siviiliturvallisuuden alalla. Saab toimii ja työllistää kaikilla mantereilla. Innovatiivisen, yhteistyöluontoisen ja käytännönläheisen ajattelumaailman kautta, Saab suunnittelee, soveltaa ja kehittää uusia teknologioita vastaamaan jatkuvasti muuttuviin asiakkaan tarpeisiin.