Skip to content Go to main navigation Go to language selector
Saab Global

Saab Teknologiakeskus työllistää Tampereella jo lähes 20 insinööriä

Tammikuussa avatussa Saab Teknologiakeskuksessa (STC) työskentelee tänä päivänä jo 17 radioteknologian, ohjelmistotekniikan ja signaalinkäsittelyn ammattilaista. Keskuksessa kehitetään ohjelmistoja sekä mikroaaltoteknologiaa muun muassa Gripen-hävittäjiin, tutka- ja valvontalentokoneisiin sekä maakäyttöisiin sensorijärjestelmiin. Teknologiakeskus on kuluvan vuoden aikana kasvanut kiinteäksi osaksi Saabin tuotekehitystä.

Kuluvan vuoden tammikuussa Saab AB:n hallituksen puheenjohtaja Marcus Wallenberg sekä Saab AB:n toimitusjohtaja Håkan Buskhe julkistivat Saab Teknologiakeskuksen perustamisen Tampereelle.

Keskuksessa toimii tänä päivänä kaksi yksikköä: ohjelmistojen kehitysyksikkö sekä laitteistoteknologiayksikkö. Niissä osallistutaan Saabin nykyisten hävittäjäkoneiden, kuten Gripen E/F:n ja AEW&C-ilmavalvontakoneen elektronisen sodankäynnin järjestelmien sekä maasta käytettävien elektronisten tukitoimien sekä elektronisen tiedustelun (ESM/ELINT) järjestelmien kehittämiseen.

”Työ STC:ssä on lähtenyt hyvällä otteella käyntiin. Tiimeistämme löytyy todellista huippuosaamista, ja insinööreillämme on erinomaiset valmiudet kehittää maailmanluokan teknologiaratkaisuja. Olemme olleet onnekkaassa asemassa ja saaneet palkattua juuri oikeat kyvyt vastaamaan projektiemme tarpeita. Rekrytointinäkymät seuraavalle vuodelle ovat positiiviset: Neuvottelemme parhaillaan uusien huippuosaajien kanssa heidän palkkaamisestaan”, sanoo ohjelmistojen kehitysyksikön päällikkö Mika Juuti.

Saab Teknologiakeskus hakee uusia laitteisto- ja ohjelmistokehitysalan huippuosaajia jatkuvasti.

”Toiminta on kehittynyt vuoden aikana ja olemme laajentaneet tekemistämme radioteknologian lisäksi muille laitteistosuunnittelun osa-alueille. Tavoitteena on, että monialainen tiimimme kykenee tulevaisuudessa suunnittelemaan kehittyneitä sensorijärjestelmiä alusta loppuun Suomessa, josta löytyy ennestään kokemusta huipputeknisten laitteiden valmistuksesta. Selvittelemme myös lopputuotannon mahdollisuuksia”, kuvailee Pekka Halme, laitteistoteknologiayksikön päällikkö.

Saabin ja Aalto-yliopiston mittava tutkimusyhteistyö täydessä vauhdissa

Helmikuussa 2017 Saab julkisti investoivansa 20 miljoonaa euroa Aalto-yliopiston kanssa toteutettavaan tutkimusyhteistyöhankkeeseen, jonka on määrä kestää vähintään 10 vuotta. Hanke on tänä päivänä täydessä vauhdissa ja ensimmäisiä yhteistyön tuloksia julkaistaan tutkimuskonferensseissa sekä julkaisusarjoissa.

”Meillä on käynnissä kymmenkunta tutkimusprojektia lähinnä elektroniikan ja signaalinkäsittelyn alalla. Saabin ja Aalto-yliopiston muodostamassa tutkimusyhteisössä on kolmisenkymmentä tutkijaa: professoreja, post-doc-tutkijoita ja väitöskirjan tekijöitä. Toimintatapanamme on pyrkiä palkkaamaan ns. teollisuuden tohtoriopiskelijoita, jotka ovat Saabin palkkalistoilla, mutta tekevät päätyönään väitöskirjaa Aalto-yliopiston tutkimusryhmissä. Tällä varmistetaan toimiva yhteistyö Saabin ja Aallon välillä”, Saabin tutkimusjohtaja Petteri Alinikula kertoo.

Saabilla ja sen tytäryhtiöllä Combitech Oy:llä on tällä hetkellä Suomessa noin 110 työntekijää ja toimipisteet Helsingissä, Espoossa, Jyväskylässä, Tampereella sekä Säkylässä.

Lisätietoja:

Saab Press Centre,
+46 (0)734 180 018
presscentre@saabgroup.com

Anders Gardberg
Saabin maajohtaja Suomessa
+358 10 422 1680
anders.gardberg@saabgroup.com

www.saab.fi
www.saabgroup.com
Seuraa meitä Twitterissä: @saabfi ja @saab

Saab palvelee maailman markkinoita tarjoamalla maailman johtavia tuotteita, palveluita ja ratkaisuja sotilas- ja siviiliturvallisuuden alalla. Saab toimii ja työllistää kaikilla mantereilla. Innovatiivisen, yhteistyöluontoisen ja käytännönläheisen ajattelumaailman kautta, Saab suunnittelee, soveltaa ja kehittää uusia teknologioita vastaamaan jatkuvasti muuttuviin asiakkaan tarpeisiin.