Mitä Saabilla tehdään?
Saab on yksi maailman johtavista puolustus- ja turvallisuusteknologiayhtiöistä, jonka toimialoja ovat ilma-, maa- ja meripuolustus sekä siviiliturvallisuus. Suomessa olemme erikoistuneet elektronisen sodankäynnin sensoreiden kehittämiseen ja valmistamiseen sekä erityisesti merelliseen ympäristöön suunniteltujen taistelunjohtojärjestelmien kehittämiseen. Motiivinamme on selkeä tavoite: ihmisten ja yhteiskunnan turvassa pitäminen.
Voit lukea Sirius Compact -sensorituoteperheestämme lisää täällä!
Etsimme Tampereen toimipisteelle kesäharjoittelijaa sulautetun ohjelmiston kehitystiimiin, jossa sulautetun ohjelmiston lisäksi kehitetään FPGA-pohjaisia tuotteita.
DevOps-insinöörit tukevat tiiviisti kehitystiimin toimintaa huolehtimalla, että työympäristöt pysyvät jiirissä ja CI-putket toiminnassa. Saumaton yhteistoiminta eri osa-alueiden tekijöiden välillä vaatii myös jatkuvaa toimintatapojen ja työkalujen kehitystä.
Roolisi ja mitä toivomme sinulta
Etsimme kesäharjoittelijaksi korkeakouluopiskelijaa, jolla on opintoja soveltuvalta alalta takana vähintään 3 vuosikurssin verran. Eduksesi katsomme aiemmissa töissä, kursseilla sekä harrastuneisuuden kautta hankitun osaamisen alan ympäriltä.
Tehtävät koostuvat pääasiassa käynnissä oleviin projekteihin liittyvistä työtehtävistä muun tiimin mukana. Yksin ei tarvitse jäädä, vaan kokeneet tiimikaverit löytyvät rinnalta.
Roolissa menestymiseen tarvitset halua kehittyä ja oppia uusia toimintatapoja sekä sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa – kansainvälisessä yrityksessä käytämme molempia kieliä päivittäin.
Tekninen osaaminen:
i. Vaaditaan: ohjelmointi- ja skriptausosaamista (C / C++ / python / …)
ii. Plussaa kiinnostuksesta työtapojen ja automaation kehittämiseen läpi koko tuotekehityssyklin (suunnittelu, testaus, dokumentaatio, …)
iii. Plussaa kokemuksesta DevOps / CI/CD -aiheista sekä kubernetes-osaamisesta
Toivottu ajankohta kesätyön alkamiselle on touko-/kesäkuussa 2026, ja näissä raameissa pystymme jonkin verran joustamaan toiveidesi mukaan. Kerrothan hakemuksessa omasta käytettävyydestäsi. Pyydämme liittämään hakemukseesi myös opintorekisteriotteen.
Työn luonteen vuoksi tehtävään valitulle henkilölle tehdään Turvallisuusselvityslain (726/2014) mukainen perusmuotoinen turvallisuusselvitys ja huumausainetesti.
Mitä tarjoamme sinulle?
Tarjoamme sinulle innovatiivisen ja yhteistyöhön tukeutuvan työympäristön, jossa jokainen saa olla oma itsensä. Meillä pääset kiinnostuksesi mukaan haastamaan itseäsi ja kasvamaan ammatillisesti kanssamme. Arvostamme omatoimista otetta ja rakastamme uusia kehitysehdotuksia, joilla pääsemme kehittämään toimintatapojamme entisestään.
Tarjoamme sinulle kokoaikaisen päivätyön sekä ennen kaikkea rennon työyhteisön. Arvostamme hyvää työn ja vapaa-ajan tasapainoa ja tarjoamme työntekijöillemme joustavat työajat.
Palkkahaitarimme kesätyöroolissa on noin 2 250 – 2 850 € kuukaudessa.
Palkan määrittymiseen vaikuttaa:
i. Työtehtävä ja sen vaativuus
ii. Taidot, osaaminen ja opintojesi vaihe
iii. Noudatettava teknologiateollisuuden TES
Tampereen toimipisteemme sijaitsee aivan keskustan tuntumassa Tampellassa, hyvien kulkuyhteyksien varrella ja herkullisten lounaspaikkojen äärellä. Lounaspaikkoihin pääset tutustumaan tarjoamamme palkan päälle tulevan täyden lounasedun kanssa.
Lisäksi toimistollamme on tarjolla ilmaiset virvokkeet, välipalahedelmät sekä jäätelöä. Myös kiinteistömme kuntosali on vapaassa käytössäsi.
Kuulostaako hyvältä?
Jätäthän hakemuksen, opintorekisteriotteen sekä CV:n mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 13.2.2026 mennessä.