Yli sata vuotta pinnan alla
Historia
1900-luvun alussa Ruotsin laivasto päätti investoida sukellusveneisiin ja osti vuonna 1909 ensimmäisen sukellusveneensä, Hvalenin, italialaiselta telakalta. Vuonna 1910 malmöläinen Kockums Mekaniska Verkstad ilmoitti pystyvänsä rakentamaan Hvalenia vastaavia sukellusveneitä Ruotsin laivastolle.
Vajaat kaksi vuotta myöhemmin Ruotsin merenkulkulaitos otti yhteyttä Kockumsiin ja ilmoitti, että he halusivat tilata kaksi sukellusvenettä. Sukellusveneitä ryhdyttiin valmistamaan, ja vuonna 1913 Ruotsin kuningas nimesi uudet sukellusveneet Svärdfiskeniksi and Tumlareniksi.
Svärdfisken
HMS Svärdfisken ja sen sisaralus HMS Tumlaren valmistettiin Kockumsin telakalla Malmössä. Ne olivat ajalleen tyypillisesti ”sukeltavia veneitä” eli pinta-aluksia, jotka voivat tarvittaessa sukeltaa. Nämä sukellusveneet perustuivat italialaiseen suunnitteluun, ja omana aikanaan moderniin Fiat Laurenti -tyyppiin. Niille oli ominaista tukeva, pitkä ja kapea painerunko. Nopeutensa ja merikelpoisuutensa ansiosta Svärdfiskeniä ja Tumlarenia pidettiin sukellusveneinä hyvin onnistuneina. Niiden varustukseen kuului myös uudenaikainen viestintäjärjestelmä langattomine lennättimineen.
Tuohon aikaan sukellusveneissä ei ollut snorkkelimastoa, ja Svärdfisken pystyikin olemaan sukelluksissa vain muutamia tunteja kerrallaan rakenteensa, vähäisen akkukapasiteettinsa ja heikkotehoisen ilmanpuhdistusjärjestelmänsä takia. Myös miehistön olosuhteet aluksella olivat kaikkea muuta kuin ihanteelliset. Aluksen keulassa ja perässä oli muutama penkki, mutta 21 hengen miehistölle tilat olivat varmasti ahtaat. Piirustusten perusteella aluksissa ei myöskään ollut WC-tiloja eikä keittiötä.
HMS Svärdfisken oli aikoinaan hyvin suosittu sukellusvene, ja se pysyi palveluskäytössä vuoteen 1936 asti.
Kehitystyö
Svärdfiskenin jälkeen Kockums on rakentanut 73 sukellusvenettä, uusimpina Gotland-luokan veneet. Vuosien mittaan sukellusveneet ovat kehittyneet huomattavasti.
Yksi käänteentekevä kehitysaskel sukellusveneiden historiassa oli toisen maailmansodan jälkeen kehitetty snorkkelimasto, jonka ansiosta sukellusveneiden ei enää tarvinnut nousta pintaan akkujen lataamista varten, vaan ne pystyivät kulkemaan lähellä pintaa ja nostamaan snorkkelimaston, jonka kautta dieselmoottorit saivat tarvitsemansa ilman.
Toinen merkittävä edistysaskel sukellusveneiden kehityksessä oli vuosina 1967-68 esitelty Sjöormen (Merikäärme) -luokan sukellusvene. Kyseisen luokan sukellusveneet olivat ensimmäisiä, joiden rungon muoto oli optimoitu vedanalaista liikkumiseen, minkä ansiosta ne kulkivat sukelluksissa nopeammin kuin pinnassa. Virtaviivaisen runkonsa ansiosta ne olivat myös edeltäjiään hiljaisempia ja helpompia käsitellä.
Uusin harppaus kehityksessä on stirlingmoottori. joka mahdollistaa akkujen lataamisen ilman snorkkelimastoa ja meluisia dieselmoottoreita. Stirlingmoottorit toimivat dieselöljyllä ja sukellusveneessä säilöttävällä nestemäisellä hapella.