Skip to content Go to main navigation Go to language selector
Saab Global

Saab Teknologiakeskus - Insinööritaidon keskittymä

3 min read

rbs15_12_dsc7072_2340.jpg

Vuonna 2017 lopulla Tampereelle perustettu Saab Teknologiakeskus (Saab Technology Centre) osallistuu Gripen-hävittäjien, tutka- ja valvontalentokoneiden sekä maakäyttöisten tutkajärjestelmien teknologian kehittämiseen. Nyt keskuksen tehtävää on laajennettu keskittymään myös seuraavan sukupolven RBS15-ohjuksen keskeiseen teknologiaan.

Sananlaskun mukaan jokaisella pilvellä on kultareuna. Vaikka Suomen matkapuhelinteollisuuden kutistuminen viime vuosina onkin aiheuttanut monien työpaikkojen häviämisen, se on toisaalta tehnyt Suomesta mielenkiintoisen maan ensiluokkaisia insinöörejä etsiville kansainvälisille yrityksille.

Saab on hiljattain havainnut Suomen valtavan insinööritaidon potentiaalin ja perustanut uuden tuotekehityslaitoksen, jonka tehtävä on kehittää teknologioita useisiin Saabin keskeisiin ohjelmiin. Tampereella sijaitsevassa Saab Teknologiakeskuksessa (STC) työskentelee kymmenkunta insinööriä, ja työntekijöiden määrä kasvaa nopeasti keskuksen saadessa uusia tehtäviä.

"Suomessa on tällä hetkellä saatavana erittäin hyviä työntekijöitä", sanoo Pekka Halme, Tampere STC:n kehitysinsinööri.

 "Juuri nyt Saab on myös erittäin kiinnostava toimija. Saamme yhteydenottoja monien eri alojen insinööreiltä ja pystymme palkkaamaan parhaat ja kokeneimmat insinöörit."

Mikroaaltotekniikka ja ohjelmistot

Halme kertoo Teknologiakeskuksen keskittyneen aluksi elektroniseen sodankäyntiin. "Kun keskus perustettiin vuonna 2017, sen tarkoitus oli kehittää elektronisen sodankäynnin järjestelmiä Gripen-hävittäjää ja tutkalentokoneita varten," hän sanoo. "Kehitämme myös elektronisia tukitoimia maalla käytettäviin järjestelmiin. Tärkeimmät alueet ovat mikroaaltotekniikka, sovellusohjelmistot ja sulautetut ohjelmistot."

Lisäksi STC:llä on käynnissä pitkäaikaisia yhteistyöprojekteja Aalto-yliopiston, Saabin pitkäaikaisen suomalaisen tutkimuskumppanin kanssa. Saab ja yliopisto solmivat 10-vuotisen sopimuksen vuoden 2017 alussa. Ohjelman tarkoitus luoda puitteet yhteistyölle mikroaaltotekniikan, sensoritekniikan ja hydroakustiikan innovaatioiden kehittämiseksi. Saab sijoittaa Aallon kanssa tehtävään yhteistyöhön 20 miljoonaa euroa.

STC:n laajeneva rooli

Halmeen mukaan vuonna 2018 STC:n kokonaistehtävää on laajennettu sisältämään työtä seuraavan sukupolven RBS15-meritorjunta- ja maamaaliohjuksen parissa. "Tällä hetkellä pyrimme kehittämään osia RBS15:n aktiiviseen tutkamaalien hakujärjestelmään," kertoo Halme. "Sen avulla ohjus pystyy paikantamaan maalinsa tehokkaasti kaikissa sääolosuhteissa."

Saab Dynamicsin ohjusjärjestelmien markkinointi- ja myyntipäällikkö Michael Höglund kertoo, että RBS15-ohjuksen pitkilläkin matkoilla erittäin tarkka maalinhakujärjestelmä on jo kauan ollut erittäin huomattava myyntivaltti. "Ensimmäisen sukupolven RBS15-ohjuksen kantama oli noin 100 kilometriä, ja kolmanteen sukupolveen mennessä kantama oli kasvanut jo 200 kilometriin," hän sanoo. "Seuraava sukupolvi toimitetaan 2020-luvun puolivälissä ja sen kantama tulee olemaan yli 300 kilometriä."

Suuri investointi maalinhakujärjestelmiin

Höglundin mukaan eräs seuraavan sukupolven ohjuksen huomattavimmista kehitysaskelista tulee olemaan sen maalinhakukyky, mikä tarkoittaa, että STC:n Tampereella tekemä työ on erittäin tärkeää ohjuksen menestykselle. "Lisäämme entistä kehittyneemmän maalinhakulaitteen ja päivitämme sekä ohjelmiston että laitteiston", hän sanoo. "Se on meidän suurin investointimme, joten se on projektin erittäin tärkeä osa."

Höglundin mukaan puolustusvoimat kaikkialla maailmassa luottavat jo RBS15-järjestelmään. "RBS15 on merkittävä tekijä Itämeren puolustuksessa. Itämeren alueella Mk3 on tällä hetkellä käytössä Saksassa ja Puolassa," hän kertoo. "Lisäksi Suomi ja Ruotsi ovat tärkeitä ja pitkäaikaisia Mk2-mallin käyttäjiä. Ruotsi on äskettäin investoinut RBS15-ohjuksen seuraavaan sukupolveen ja aikoo hypätä sukupolven yli suoraan uuteen järjestelmään."

Halme odottaa Tampereen STC:n pysyvän tulevaisuudessa mukana Saabin eturivin hankkeissa ja laajenevan lisää. "Tähän asti olemme työskennelleet ainoastaan passiivisten anturien kaltaisten elektronisten tukitoimien parissa, mutta nyt aiomme laajentaa elektronisen hyökkäyksen alueelle", hän sanoo. "Palkkaamme tällä hetkellä lisää työntekijöitä ja tarkoituksemme on kaksinkertaistaa henkilökuntamme vuoden loppuun mennessä."