Skip to content Go to main navigation Go to language selector
Saab Global
The cars Saabs little green car a classic in swedens welfare state

Tekeekö Saab vielä autoja?

3 min read

Monet luulevat vieläkin Saabin tekevän autoja, vaikka General Motors osti yhtiön henkilöautotuotannon vuonna 2000 ja Saab Automobile lopetti toimintansa jo vuonna 2011. Saab tuotemerkkinä on kuitenkin edelleen elossa ja voi hyvin, se on nykyään yksi maailman innovatiivisimmista puolustus- ja turvallisuusalan yhtiöistä.

Ruotsalainen Saab on ollut tunnettu puolustus- ja turvallisuusyhtiö jo 80 vuoden ajan, mutta silti ihmiset yhdistävät nimen kauan sitten loppuneeseen autotehtaaseen ja Saab-henkilöautoihin.

Saab kuitenkin aloitti toimintansa Ruotsin Trollhättanissa valmistamalla lentokoneita Ruotsin ilmavoimien tarpeisiin aikana, jolloin Eurooppa varustautui uuteen suursotaan. Yhtiön koko nimi oli Svenska Aeroplan Aktiebolaget, mistä tuli tunnettu lyhenne Saab. Pääkonttori siirrettiin pian Linköpingin yliopistokaupunkiin, jossa suurin osa nykyään suureksi kasvaneen yrityksen toiminnasta on tänäkin päivänä. Siellä sai myös alkunsa vuonna 1945 projekti henkilöauton kehittämiseksi.

Saabin lentokonevalmistuksen vaikutus auton suunnitteluun

Saabin autoprojekti tunnettiin projektina numero 92, sillä se oli seuraava numero projektin 91, yksimoottorisen Safir-koulukoneen, jälkeen. Saabin autoissa oli itse asiassa paljon lentokonesuunnittelun opettamia asioita. Yhtiön lentokoneinsinöörit ajattelivat voivansa hyödyntää lentokonesuunnittelun tuomaa aerodynamiikan osaamistaan parantaakseen auton suorituskykyä Ruotsin markkinoilla tuolloin yleisiin saksalaisiin autoihin verrattuna.

Ensimmäinen auto esiteltiin Linköpingissä kesäkuussa 1947, mutta tuotanto pääsi alkamaan Trollhättanissa toden teolla vasta vuonna 1949, jolloin nämä ikonisen muotoiset vihreät autot alkoivat täyttää maanteitä. Tämän jälkeen jokaisesta Saabin esittelemästä uudesta henkilöautosta tuli heti muotoilultaan, luotettavuudeltaan ja turvallisuudeltaan klassikko. Mutta autotuotannon kasvaessa kasvoi myös Saabin maine puolustus- ja turvallisuusyhtiönä, joka toimittaa puolustus- ja siviiliturvallisuusalan tuotteita, palveluita ja ratkaisuja hallituksille, viranomaisille ja yrityksille kaikkialla maailmassa.

Erään aikakauden päätös: Saab-autojen valmistus loppuu 2011

Puolustus- ja turvallisuusliiketoiminta kehittyi maailmanluokan toimijaksi, mutta Saabin henkilöautotuotannon tarinalla oli karumpi päätös. Yhtiön 20 vuotta kestänyt fuusio Scania-Vabisin kanssa päätyi vuonna 1989, minkä jälkeen amerikkalainen autoalan jättiläinen General Motors osti 50 prosenttia uuden Saab Automobilesin osakekannasta ja osti sen lopulta kokonaan tytäryhtiökseen vuonna 2000. Saab ei enää valmistanut Saab-autoja.

Saab-autojen tulevaisuus oli näin sidottu General Motorsiin, ja kun amerikkalainen emoyhtiö ajautui taloudelliseen syöksykierteeseen vuonna 2008, ruotsalainen tytäryhtiökin tempautui mukaan. Omistajan vaihtuminen hollantilaiseen Spyker-autonvalmistajaan ei pysäyttänyt kehitystä, ja Saabin henkilöautotuotanto päättyi lopullisesti, kun Saab Automobile AB hakeutui konkurssiin joulukuussa 2011.

Saab tänään: ratkaisuja ilmaan, maalle, merelle, turvallisuusalalle ja siviili-ilmailuun

Monet luulevat, että Saabin nimi oli täysin sidoksissa Saab-henkilöautoihin, mutta se ei pidä paikkaansa. Saab on edelleen yksi Ruotsin teollisuuden suurista nimistä, ja yhtiö kulkee puolustus- ja turvallisuusalalla voitosta voittoon.

Nykyään Saab tarjoaa ratkaisuja ilma-, maa- ja meripuolustukseen, turvallisuusalalle ja siviili-ilmailuun. Yhtiöllä on työntekijöitä yli 16 500 ja sen liikevaihto on noin 31 miljardia Ruotsin kruunua (noin 3 miljardia euroa). Saab sijoittaa noin neljänneksen liikevaihdostaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Saabilla on monenlaisia tuotteita, joista tunnetuimpia ovat varmaankin Gripen-hävittäjäjärjestelmä, Saab Kockumsin Gotland-luokan sukellusvene ja Carl-Gustaf-sinkoasejärjestelmä.

Saabin henkilöautoja ei ehkä enää ole, mutta Saab elää ja voi hyvin.

The cars Saabs little green car a classic in swedens welfare state

Saabin kehitys vuosien varrella

  • 1937: Saab perustetaan Ruotsin Trollhättanissa lentokonevalmistajaksi.
  • 1946: Saab aloittaa autonvalmistajana.
  • 1947: Ensimmäinen Saab-henkilöauto esitellään.
  • 1955: Saab 93 ‑automalli  esitellään ja siitä tulee valtava menestys.
  • 1960: Saab ostaa AB Nyköpings Automobilfabrik ‑yhtiön (ANA).
  • 1967: Saab 99 ‑automalli esitellään.
  • 1968: Saab fuusioituu Scania-Vabisin kanssa, ja Saab-Scania syntyy.
  • 1989: Saab-henkilöautot erotetaan Saab-Scaniasta omaksi yhtiökseen, Saab Automobile AB:ksi. Yhdysvaltalainen autonvalmistaja General Motors tulee Saab Automobilen osaomistajaksi ostamalla 50 prosenttia sen osakekannasta.
  • 2000: General Motors ostaa Saab Automobilen liiketoiminnan kokonaan – Saab Group ei enää valmista Saab-autoja eikä ole missään tekemisissä autonvalmistuksen kanssa.
  • 2011: General Motorsin talousvaikeuksien jälkeen ja useiden omistajakokeilujen epäonnistuttua Saab Automobile hakeutuu konkurssiin vuonna 2011, mikä tarkoittaa Saabin autonvalmistuksen loppua.

1937–nykyhetki: Saab jatkaa kehitystään yhtenä maailman innovatiivisimmista puolustus- ja turvallisuusyhtiöistä.